Oppimista tukeva oppimisympäristö – tietoteknologia apuna vai haasteena?

Luentosarjan ensimmäinen luentokerta johdatteli oppimisympäristöajatteluun sekä auttoi jäsentämään oppimisympäristöä käsitteenä. Opetussuunnitelmassa oppimisympäristön määritellään käsittävän tilat, paikat, yhteisöt sekä toimintakäytännöt, joissa oppiminen ja opiskelu tapahtuvat (OPH 2014, 31). Oppimisympäristön katsotaan koostuvan useasta osa-alueesta, joita on kirjallisuudessa jäsennelty eri tavoin. Luennolla (Korhonen 2019) esiteltiin näistä jäsennyksistä tuoreimpana Mannisen (2013) jako, jossa oppimisympäristöä tarkastellaan viidestä näkökulmasta käsin: fyysisestä, sosiaalisesta, teknologisesta, paikallisesta sekä pedagogis-didaktisesta. Ensimmäisessä kirjoituksessamme pyrimme pohtimaan oppimisympäristöön kytkeytyvää teknologista osa-aluetta, sillä se puuttuu joistakin vanhemmista oppimisympäristöä koskevista jäsennyksistä: tietoteknologian rooli on nyky-yhteiskunnassa aiempaa merkittävämpi. Myös opetussuunnitelma nostaa juuri tieto- ja viestintäteknologian oleelliseksi osaksi oppimisympäristöjä, kun pyritään vahvistamaan oppilaiden osallisuutta ja yhteisöllisen työskentelyn taitoja (OPH 2014, 31).  

Teknologiatuetut oppimisympäristöt ovat ilmiö, joka on herättänyt runsasta keskustelua kasvatus- ja koulutusalalla: mielipiteitä modernin teknologian hyödyntämisestä opetuksessa löytyy laidasta laitaan. Itse teknologian vuoksi hyödynnetty teknologia tuskin tekee oppimisprosessista sen merkityksellisempää tai oppimisympäristöstä oppimista tehokkaammin tukevaa. Manninen (2013, 29‒33) toteaakin, että teknologian hyödyntäminen ei automaattisesti takaa avointa oppimisympäristöä, jossa korostuisi oppijan laajempi itsemääräämisoikeus ja omaehtoisuus. Opetuksessa tarkoituksenmukaisesti hyödynnettävällä tieto- ja viestintäteknologialla voidaan kuitenkin avata oppimisympäristön fyysinen ulottuvuus niin, että oppiminen on entistä vähemmän ajasta ja paikasta riippuvaista (Manninen 2013, 33). Sen lisäksi, että tietoteknologia mahdollistaa oppisisältöjen tarkastelemisen ja käsittelemisen etänä, se mahdollistaa myös oppimisen kannalta äärimmäisen tärkeän vuorovaikutuksen. Parhaimmillaan moderni tietoteknologia toimiikin juuri uutta luovan vuorovaikutuksen mahdollistajana ajalliset ja paikalliset rajoitteet ylittäen (Korhonen 2008, 167‒168).  

Tieto- ja viestintäteknologian tarjoamien mahdollisuuksien vuoksi on opettajien pohdittava, miten yhdistää teknologia opetukseensa tarkoituksenmukaisesti. Sen lisäksi, että teknologia voi toimia oppimista tukevana välineenä, ovat tietotekniset taidot nyky-yhteiskunnassa jo välttämättömiä kansalaistaitoja, joten opetuksessa on huolehdittava, että opitaan sekä teknologian avulla että teknologiasta. Millaisia valmiuksia luokanopettajakoulutus antaa tällaisen opetuksen toteuttamiseen? Millä tavoin tieto- ja viestintäteknologia voisi olla opetuksessa läsnä juuri opetusta tukevassa roolissa? Luennon pohjalta jäimme pohtimaan näitä ajatuksia sekä kartoittamaan käsityksiämme aiheesta ennen Normaalikoulun KAKS10 -tilassa vierailua.  

Kommentit 

Aino: Tieto- ja viestintäteknologian mahdollisuuksista opetusta tukemassa puhutaan kyllä luokanopettajakoulutuksessa paljon, mutta useimmiten aiheessa on jääty teorian tasolle – hyödyllisintä tulevaisuuden kannalta olisivat käytännön ohjeet teknologian hyödyntämiseen. Tulevaa kurssia ajatellen toivonkin, että tietoteknologian hyödyntämistä käsiteltäisiin nimenomaan käytännön tasolla. Se, että osaa hyödyntää erilaisia ohjelmia ja sovelluksia ei mielestäni ole tae hyvän opetuksen toteuttamiselle, vaikka tällaista tietotaitoa toki jossain määrin vaaditaan. Ennemmin opettajalta vaaditaan kykyä arvioida sitä, millaisessa opetustilanteessa teknologialla voidaan todella tuoda opetukseen jotakin oleellista lisää. Onko teillä ajatuksia siitä, millaisissa tilanteissa teknologia on todella avuksi ja tueksi opetuksessa? Mitä mieltä olette teknologian roolista meidän omissa opinnoissamme: onko se ollut riittävästi esillä? 

Tytti: Mielestäni teknologian hyödyntäminen yleisesti opetuksen yhtenä apuvälineenä luo paljon uusia tapoja oppia ja omaksua tietoa, mikä on hienoa. Kuitenkin teknologian vähemmän meille opettajillekin tunnetut puolet ovat erityisesti tuentarpeisten oppilaiden tukemisessa. Näitä erilaisia teknologisia tukiratkaisuja tulisi tuoda vielä enemmän esille koulutuksessamme, sillä itsekin tiesin niistä vain vähän ennen kuin tutustuin yhdellä erityiskasvatuksen kurssilla Mitchellin (2014) What really works in special and inclusive education: using evidence-based teaching strategies -kirjaan. Kirjassa esiteltiin muiden tukistrategioiden lisäksi avustavaa teknologiaa, kuten erilaisia äänen- ja puheentuotto, -nauhoitus, -tunnistus ja -lukulaitteita. Tuentarpeinen oppilas voisi mahdollisesti hyötyä myös yksinkertaistetusta tai laajennetusta näppäimistöstä tai kenties ohjaussauvasta hiiren sijaan. Teknologian nopean kehityksen tahdissa myös avustava teknologia kehittyy, ja mielestäni sen tulisi olla vielä enemmän esillä kasvatusalalla teknologiasta puhuttaessa. Onko avustava teknologia teille kuinka tuttua?  

Nea: Mielestäni teknologiasta on huomattavasti hyötyä juuri Tytin mainitsemassa tuen tarpeisen oppilaan avustamisessa. Omissa opinnoissamme avustavasta teknologiasta ei ole juuri puhuttu lainkaan (ellei ole osallistunut erityiskasvatuksen kursseille). Tämä on mielestäni erittäin huolestuttavaa, sillä tuen tarpeessa olevien oppilaiden määrä tuntuu lisääntyvän vuosi vuodelta ja jokainen opettaja tulee varmasti kohtaamaan tukea tarvitsevia oppilaita uransa aikana. Olen itse ollut hyvin onnekas, sillä ensimmäisessä opetusharjoittelussani luokallani oli oppilas, joka tarvitsi älytietokoneen apua näkövammansa vuoksi. Tuon älytietokoneen käyttö tuli siis erittäin tutuksi harjoitteluni aikani, mistä olen todella kiitollinen. Ilman tuota harjoittelua en usko, että edes tietäisin koko älytietokoneen olemassaolosta. Älytietokoneiden lisäksi on olemassa varmasti suuri määrä erilaisia avustavia teknologisia välineitä, mistä minulla ei ole vielä tietoakaan. Tähän toivoisin, että opettajankoulutuksessa kiinnitettäisiin enemmän huomiota. 

Mari: Kun teknologia on tullut esiin omissa opinnoissamme, on se pääosin keskittynyt erilaisiin opetusta jäsentäviin sovelluksiin: opettajat esittelevät vuoron perään Flingaa ja Kahootia, joita me sitten käytämme harjoitteluissamme saadaksemme oppilaat innostumaan. Pidän kylläkin itsestäänselvyytenä esimerkiksi Wordin tai PowerPointin hallitsemisen tai tabletin käytön erilaisia verkosta löytyviä oppimateriaaleja unohtamatta. Teknologian, joka ei toimi vain viihteenä opetustuokioiden välissä, esiintuonti koulutuksessamme on ollut vähäistä. Tämän vuoksi Tytin ja Nean esittelemä avustava teknologia kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta. On hyvä, että teknologian mahdollisuudet koulukontekstissa tunnistetaan ja niitä käytetään luomaan tasa-arvoisempaa kouluarkea. Kokonaisuudessaan teknologialla on kuitenkin suuri potentiaali kouluissa, kunhan opettajat ohjataan sen käyttämiseen. Vaikka kouluun asennettaisiin uusi hieno ohjelma tai luokkaan tuotaisiin uudet laitteet, jäävät ne käyttämättä, mikäli opettajalla ei ole tietoa niiden mahdollisuuksista saati käynnistämisestä. 

Viivi: Todella mielenkiintoista pohdintaa! Avustava teknologia on myös minulle melko harmaata aluetta – täytyypä tutustua vaikkapa tuohon Tytin vinkkaamaan Mitchellin (2014) teokseen. Mielestäni tämä keskustelu kuvaa hyvin sitä, kuinka sattumanvaraisista tapahtumista riippuvaisia opettajien tieto- ja viestintäteknologiset taidot sekä niiden kehittyminen ovat: Nea oli törmännyt siihen opetusharjoitteluluokassaan ja Tytti yhdellä erityiskasvatuksen kurssilla. Lienee kuitenkin selvää, että tällä inklusiivisen pedagogiikan aikakaudella jokaisen luokanopettajan tulisi olla tietoinen vaihtoehdoista sekä kykenevä hyödyntämään erilaisia avustavia teknologisia välineitä ja ohjelmia. 

Lähteet 

Korhonen, V. 2008. Kohti dialogista lukutaitoa: oppimisen yhteisöllisiä tietokäytäntöjä ja suhdeverkostoja tunnistamassa. Teoksessa Eero Sormunen & Esa Poikela (toim.) Informaatio, informaatiolukutaito ja oppiminen. Tampere: Tampere University Press, 167–195.  

Korhonen, V. 2019. Johdantoa oppimisympäristöajatteluun. Luento 11.1.2019. Tampereen Yliopisto.  

Manninen, J. 2013. Oppimista tukevat ympäristöt – johdatus oppimisympäristöajatteluun, luvut 2‒3.