DIGI- JA INFORMAATIOAJAN HAASTEET SEKÄ OPETTAMISTA JA OPPIMISTA KOSKEVAT KÄSITYKSET


Informaation määrä on kasvanut yhteiskunnassamme räjähdysmäisesti. Saatavilla olevaa tietoa on hallussamme enemmän kuin koskaan aiemmin. Muuttuvat oppimisympäristöt -luennolla todettiin, että elämme keskellä informaation tulvaa, mikä vaikuttaa merkittävästi myös oppimiseen. Informaatiotulvan synnyttämiä haasteita ovat esimerkiksi moninaisen informaation tulkinta, merkitysten muodostaminen sekä henkilökohtaisen identiteetin rakentaminen.  Luennolla nousikin esiin kysymys siitä, miten saamme saatavilla olevan informaation muuttumaan sisällöllisesti merkitykselliseksi tiedoksi ja osaamiseksi, jota voitaisiin käyttää koko yhteiskunnan elämänmahdollisuuksien parantamiseen?
Luennolla keskustelimme siitä, millaisia ajattelun ja oppimisen taitoja digi- ja informaatioajan yhteiskunnassa tarvitaan ja tulisi opetuksessa korostaa. Media- ja lähdekriittisyys, monilukutaito sekä olennaisen asian löytäminen informaatiotulvasta nousivat esille useaan kertaan tämän keskustelun aikana. Voisivatko juuri nämä olla taitoja, joiden avulla informaatio voisi muuttua sisällöllisesti merkittäväksi tiedoksi ja osaamiseksi?
Informaation helpon saatavuuden lisäksi digitalisaatio on aihe, joka vaikuttaa merkittävästi kouluissa tapahtuvaan opetukseen. Digitalisaatio-käsitettä käytetään usein kuvaamaan sen tuomia positiivisia vaikutuksia ja sen negatiivisista vaikutuksista usein vaietaan. Kuitenkin esiin nousee kysymys siitä, pysyvätkö koulut mukana tässä hyvin nopeassa muutoksessa ja mikä todellisuudessa on kasvatuksen ja koulutuksen rooli digitalisaatiossa.
Rupert Wegerif (2013, 1) toteaa teoksessaan Dialogic: Education for the Internet Age, että internetillä on paljon potentiaalia opetuskäyttöön, mutta tämän hetkinen opetus kouluissa ei tue internetin tukemaa opetusta. Wegerif huomauttaa, että internet ei ole katoamassa, vaan päinvastoin se jatkaa kasvuaan ja leviämistään yhä uusille elämän alueille. Hänen mielestään meidän on tärkeää ottaa tämä asia huomioon ja olla tietoisia internetaikakauden tuomista mahdollisuuksista myös opetuksessa. Wegerifin mukaan opetus, joka ymmärtää internettiä ja sen antamia mahdollisuuksia on tarvittavaa, jotta pystymme luomaan parempaa tulevaisuutta. (Wegerif 2013, 3). Toki digitalisaatio ja internet tarjoavat hurjasti mahdollisuuksia ja apua opetukseen, mutta niiden mukanaan tuomista haasteista on myös hyvä olla tietoinen.
Alla olevassa kuvassa on ryhmämme luennon aikana käydyn keskustelun pohjalta koottu ajatuskartta digi- ja informaatioajan tuottamista haasteista opetukselle ja oppimiselle. Tarkastelimme aihetta opettajan näkökulmasta.

                                
Kommentit


Viivi: Tekstissä mainittiin monilukutaito sekä media- ja lähdekriittisyys taitoina, joiden avulla informaation merkityksellisyys osana kouluopetusta voisivat mahdollistua. Mielestäni juuri etenkin monilukutaidon pedagogiikan hyödyntäminen voisi olla keino, johon panostamalla informaatiotulvan jäsentely voisi olla helpottua. Monilukutaito voidaan ymmärtää erilaisten sisältöjen (kuvat, videot, tekstit) tulkitsemisena, tuottamisena sekä arvottamisena ja sen voidaan nähdä nojautuvan hyvin laaja-alaiseen käsitykseen tekstistä (Kupiainen, Kulju & Mäkinen 2015, 16). Tällainen kokonaisvaltainen ajattelu ja sisältöjen tarkastelu mahdollistavat sen, että informaatiota voidaan tarkastella pala palalta useasta eri näkökulmasta huomioiden niin tulkitseminen kuin tuottaminen. Näettekö muut monilukutaidon pedagogiikassa mahdollisuuksia informaatiotulvan hallitsemisen näkökulmasta vai lisääkö sen laaja-alaisuus kaaosta vain entisestään?

Aino: Näkisin ehdottomasti, että monilukutaidon pedagogiikkaa hyödyntämällä voidaan kouluissa pyrkiä jäsentelemään entistä tehokkaammin yhä moninaisempien tekstikäytänteiden kenttää sekä informaation valtavaa määrää. Avainasemassa on mielestäni se, että koulukontekstissa oppilaille nimenomaan opetettaisiin näitä monilukutaitoon kuuluvia tekstin tulkinnan taitoja, joiden avulla lapsi tai nuori itse pystyy arvioimaan tekstin ja sen välittämän informaation merkityksellisyyttä. Tätä voidaan harjoitella oikeastaan vain käytännön kautta niin, että mahdollisuuksien mukaan opettajan tulisi välttää “liian valmiin” tiedon jakamista ja sen sijaan antaa enemmän vastuuta tiedon etsimisestä oppilaille, toki oppilaan ikätaso huomioiden.
Monilukutaidon pedagogiikan hyödyntäminen vaatii opettajalta myös oppilaiden omiin tekstikäytänteisiin tutustumista. Yhä nuorempien oppilaiden arkea ovat erilaiset pikaviestintäsovellukset sekä videoiden ja kuvien jakamiseen keskittyvät kanavat. Aiemmin tällaisten nuorten ja lasten omien ilmaisu- ja viestintäkeinojen on ajateltu ehkä olevan jotakin kouluun kuulumatonta, mutta nykyinen perusopetuksen opetussuunnitelmakin korostaa oppilaille merkityksellisten, aitojen tekstisisältöjen tarkastelua osana opetusta (OPH 2014, 23). Herääkö ajatuksia siitä, miten tällaisia oppilaiden omia tekstimaailmoja voisi tuoda osaksi opetusta?

Nea: Oppilaiden omien tekstimaailmojen tuominen mukaan opetukseen tuottaa varmasti haasteita opettajalle, mutta niiden ottaminen opetuksen osaksi varmasti motivoisi oppilaita. Nämä niin sanonut oppilaiden omat viestintä- ja tekstimaailmat eivät välttämättä ole kaikille oppilaille tuttuja, joten niiden käyttäminen koulussa olisi juuri näille oppilaille erittäin hyödyllistä. Koulussa voisi keskittyä näiden viestintä- ja tekstimaailmojen turvalliseen ja vastuulliseen käyttämiseen.

Mari: Kuten Ainokin niin myös minä näen monilukutaidon pedagogiikassa mahdollisuuden yhä kasvavan informaatiotulvan hallitsemiseksi. Kuitenkin, jotta opettaja pystyy kattavasti ja oppilaan arkimaailman huomioiden sisällyttämään opetukseen myös oppilaiden omia monimediaisia väyliä, tulee opettajan ensin tutustua näihin. Mikäli opettaja ei itse käytä esimerkiksi somea, voi tämä tuntua melkoiselta harppaukselta tuntemattomaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tätä harppausta kannattaisi ottaa: esimerkiksi some kuuluu väistämättä suuren osan nuorten arkipäivään, joten sen huomiotta jättäminen koulussa tuntuisi oudolta. Kuten Wegerif (2013, 2–3) toteaa, koululuokka on ainoa paikka, jossa oppilaat eivät ole välittömästi yhteydessä internetiin. Koen, että tämä oppilaiden omien tekstimaailmojen tuonti opetukseen vaatii kuitenkin yhteistyötä kodin kanssa. Se herättää myös kysymyksiä esimerkiksi siitä, voidaanko koulussa käyttää esimerkiksi joitakin sovelluksia, mitkä ovat kotona kiellettyjä.
Nea toteaa yllä, että koulussa voitaisiin keskittyä näiden tekstimaailmojen turvalliseen ja vastuulliseen käyttöön, mistä olen samaa mieltä. Tämä täytyy kuitenkin toteuttaa niin, ettei nuoret koe ohjausta saarnaamiseksi tai holhoukseksi. Tällöin reaktio voisi olla toivotusta päinvastainen. Oppilaiden tekstimaailmoihin voisi siis tutustua oppilaslähtöisesti ja heitä askarruttavien kysymysten pohjalta.

Tytti: Tämä Nean ja Marin mainitsema turvallinen ja vastuullinen teknologisten sovellusten käyttö, varsinkin puhuttaessa koulun ulkopuolisista tekstimaailmoista, minkä Aino toi esiin, on mielestäni hyvin tärkeää. Oppilaiden ja opettajien yhteinen osallisuus esimerkiksi somessa voisi mahdollisesti vaikuttaa myös oppilaiden kiusaamismahdollisuuksiin. Nykyään, kun oppilaiden välinen nettikiusaaminen on yleistynyt ja opettajilla on vaikeuksia löytää siihen puuttumisen keinoja, olisikin mielestäni erityisen tärkeää, että näitä aiemmin oppilaiden koulun ulkopuolisia some-kanavia otetaan enemmän esille koulussa ja opetuksessa sekä harjoitellaan niiden vastuullista ja mielekästä käyttöä.

Lähteet

Korhonen, V. 2019. Digi- ja informaatioajan haasteet ja opetusta ja oppimista koskevat käsitykset. Luento 15.1.2019. Tampereen yliopisto.

Kupiainen, R., Kulju, R. & Mäkinen, M. 2015. Mikä monilukutaito? Tampereen yliopiston normaalikoulu. http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/98020/mika_monilukutaito_2015.pdf?sequence=1&isAllowed=y Luettu 22.1.2019.

Opetushallitus. 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. https://www.oph.fi/download/163777_perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf Luettu 22.1.2019.


Wegerif, R. 2013. Dialogic: Education for the Internet Age. Abingdon: Routledge.

Kommentit

  1. Blogi soljuu mukavasti, keskustelette keskenään omissa kommenteissanne. Omien näkemysten kertominen ja muiden vastailu kysymyksiin luo tekstistä yhtenäisen kokonaisuuden, jota on mukava lukea.
    Mielenkiintoinen pointti jonka nostitte esiin, oli monilukutaidon pedagogiikan yhtenä keinona informaatiotulvan jäsentelemiseen.
    Kiinnitimme huomiota omassa blogissamme samoihin aisoihin, että opettajan rooli suunnittelussa ja toteutuksessa on muuttunut yhä haastavammaksi. Monilukutaitoa ei voi mielestämme painottaa liikaa. Opettajalle tuo haasteita myös se, että hänen pitää huomioida tässäkin erilaisten oppijoiden erilaiset tarpeet.
    Terkuin ryhmä4 porukka Anna, Laura, Elina, Satu ja Mari

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit